perjantai 23. toukokuuta 2014

Viittä vaille koululainen

Syksyllä se alkaa. Koulu. Meidän esikoinen, minun vauvani, menee kouluun. Meillä kävi tuuri ja poika pääsi juuri sinne minne toivoimmekin. Lähimpään kouluun ja pienempään ryhmään. Olo on helpottunut ja onnellinen, nyt ei enää tarvitse murehtia mahdollisia taksikuljetuksia tai muitakaan sinne suuntaan liittyviä ongelmia. Voidaan viettää rauhassa kesää ja odotella sitä ensimmäistä kutkuttavan jännittävää koulupäivää :)

Eilen oli eskarissa kevätjuhla. Reippaasti pienet tytöt ja pojat lauloivat ja opettajat jakoivat kaikille ruusut ja todistukset :') Olen niin ylpeä isosta pienestä pojastani <3



torstai 22. toukokuuta 2014

Se ryömii!!

Meillä asuu vauhtitoukka. Jep, Vimmu se päätti lähteä ryömimään! Petu ja Iipu eivät koskaan oikein innostuneet ryömimisestä vaan molemmat ovat aikoinaan lähteneet suoraan konttaamaan ja siitä sitten kävelemään, joten tämä on ihan uutta meille vanhemmillekkin :D
Myös konttausasentoon neiti nousee ja siinä hytkyttelee, pari kertaa jopa myös toinen käsi noussut ilmaan mutta konttaamaan ei vielä ole lähenyt. Yllättävän nopeasti se tuolla toukkavaihteellakin pääsee kiellettyihin paikkoihin tekemään pahuuksiaan :)













keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Voihan vesirokko

Iipu sen nappasi. Nimittäin vesirokon, päiväkodista mitä luultavammin. Petu sen on jo sairastanut pienempänä, ja nyt odotellaan sitten koska iskee vauvaan :/
Kurjaa kun on ollut niin kauniit ja lämpöiset ilmat mutta me vaan olla möllötellään sisällä ettei vaan tartuteta muita.

Tänään me kuitenkin otettiin ja jätettiin pikkusisko isin hoiviin ja lähdettiin pienelle metsäretkelle. Siellä toivon mukaan ei tartutettu muita kuin korkeintaan pari kurrea ja ehkä naapurin kissa :)

Oli kyllä mukavaa ihan rauhassa oleilla sateen jäljiltä tuoksuvassa metsässä ihan kahdestaan pikku potilaani kanssa <3